Pelipulma ja esiintymispulma

Taikakoppi ja pelipulma ja esiintymispulma

Olli oli aina elänyt sirkuksessa. Hänen tehtäviinsä kuului rasvata saranoita ja kiristää köysiä. Hän myi lippuja ja toivotti katsojat tervetulleiksi sirkukseen. Mitään temppuja hän ei osannut ja se harmitti häntä.

Tikanheittämisessä Olli oli taitava. Olihan hän sentään kuuluisan veitsenheittäjämestari Orvokin poika. Hän oli yhtälailla tarkka heittämään tikkoja kuin äitinsäkin, mikä hänen isäänsä Väinöä joskus harmitti:

"Pitääkö sitä aina osua kymppiin? Eikö riittäisi, että osuu tauluun?"

"Ei riitä, jos haluaa voittaa äidin. Voitan jo kaikki muut. Äiti osuu aina kymppiin, minä melkein aina", Olli vastasi.

"Tuleekohan sinustakin veitsenheittäjä?" pohti Orvokki. "Nuorena minäkin aloitin."

Siihen ei Olli sanonut enää mitään. Veitset pelottivat häntä, sillä ne saattoivat oikeasti satuttaa. Hän oli itsekin satuttanut vahingossa itseään, kun oli joskus yrittänyt pilkkoa kurkkua.

Sirkustirehtööriksi hän ei ainakaan halunnut. Väinö oli sirkustirehtööri ja aina niin kiireinen, ettei ehtinyt puuhaamaan Ollin kanssa. Olli olisi halunnut pelata isänsä kanssa lautapelejä, mutta aina joku oli nykimässä Väinöä hännystakin liepeestä. Puhelin pirisi juuri silloin, kun pelin piti alkaa. Tai piti maksaa laskuja, sopia esiintymisiä, ottaa vastaan niin kehut kuin moitteetkin.

"Isä, ehtisitkö pelaamaan kanssani nyt?" Olli kysyi taas kerran.

"Voi, voi. On niin monta asiaa hoidettavana juuri nyt", Väinö vastasi.

Olli alkoi pelata kanansa Otsin kanssa. Tai ei Otsi oikeasti pelannut, Olli vain kuvitteli niin ja vaikka aluksi oli ollut hauskaa pelata sillä tavoin, ei se enää Ollia huvittanut. Onneksi joskus sirkustyttö Isabella sentään pelasi hänen kanssaan, mutta vain harvoin sillä Isabella rakasti eläimiä ja touhusi usein niiden kanssa. Isabella osasi puhua eläinten kanssa. Hän ymmärsi niitä ja siksi eläimet pitivät hänestä ja tottelivat häntä.

"Kohta sinun pitää mennä myymään lippuja", äiti kehotti Ollia.

Olli lopetti pelaamisen, kasasi pelin laatikkoon ja lähti kävelemään kohti myyntikojua. Matkan varrella hän lähestyi puhelinkoppia. Sirkuksessa oli puhelinkoppi, josta sai yhteyden sirkustirehtööriin aina, sillä tämä oli ainut, jolla oli kännykkä koko ajan taskussa. Olli piti koppia nykyisin taikakoppina, sillä kerran hänen ollessaan sen sisällä violetti valo oli välähtänyt ja hän oli nähnyt toiveensa toteutuneena: paljon hyvää ruokaa. Kaiken huipuksi hänen äitinsä oli sen jälkeen alkanut valmistaa maukkaampia ruokia kuin ennen.

Ollin lähestyessä koppia violetti valo välähti kopissa yhtäkkiä. Sitten kopista astui ulos taikuri Pertti salaperäisen laukkunsa kanssa, jonka sisältöä ei kukaan ollut koskaan nähnyt. Olli ei malttanut olla kysymättä:

"Teitkö kopissa taikatempun?"

Pertti lehahti punaiseksi hiusmartoaan myöten niin kuin yleensäkin, jos joku puhutteli häntä yllättäen. Hän vain kohotti kauluksiaan, työnsi silinterihattunsa syvemmälle päähänsä ja käveli matkoihinsa vastaamatta Ollille.

Olli halusi tutkia koppia, näkisikö hän siellä mitään omituista. Kun hän astui sisään, puhelin pirisi. Hän nosti puhelimen luurin ja vastasi: "Olli."

"Murheesi syvyys on herättänyt kopin taikakyvyt. Mikä on murheesi syy ja miten voin auttaa?" kysyi lempeä miesääni.

Olli mietti hetken. Sitten hän sanoi:

"No, kun isä on niin kiireinen eikä ehdi pelaamaan kanssani."

Samassa koppi alkoi pyöriä ja violetti valo välähti. Kun pyöriminen lakkasi, Olli astui ulos.

Hän oli tullut pelisaliin, joka oli täynnä Ollille tuttuja ja tuntemattomia pelejä. Voi, kuinka häntä innostikaan kokeilla niitä. Ei hän mitään muuta enää ehtisikään tekemään.

Mutta ei, hänenhän piti mennä lippuja myymään. Haikeana hän vilkaisi vielä kerran pelejä ja astui sitten koppiin.

Puhelin pirisi jälleen:

"Toivottavasti toteutuksemme miellytti. Voit valita numeron yksi, jos haluaisit tämän toteutuvan jatkossa todellisuudessa, numeron kaksi, jos haluaisit hieman jotain tämäntapaista, mutta ei tässä laajuudessa tai numeron kolme, mikäli et halua tämän tapahtuvan todellisuudessa."

Ollin oli vaikea valita. Olisi ihana pelata noin monia pelejä, mutta sitten hänellä ei olisi aikaa mihinkään muuhun. Hän ei ehtisi auttaa sirkuksen pystyttämisessä tai lippujen myynnissä, eikä hän siten oppisi mitään esiintymisnumeroakaan. Hän päätti valita numeron kaksi.

Kun koppi oli jälleen pyörähtänyt ja violetti valo välähtänyt, Olli astui ulos kopista ja juoksi myymään lippuja. Kauppa kävikin hyvin ja vain muutamia lippuja jäi enää myymättä, kun Ollin myyntivuoro loppui.

Mikä yllätys Ollia kotona odottikaan! Väinö-isä oli levittänyt kolme peliä lattialle ja sanoi:

"Tulehan poika pelaamaan! Eihän tässä maailmassa niin kiire saa olla, ettei oman poikansa kanssa pelaamaan ehdi! Orvokki, pistäpä ovelle lappu, jossa lukee "tärkeä tapaaminen, ei saa häiritä."

"Selvä", Orvokki vastasi.

Ollin suureksi iloksi isä tosiaan pelasi kaikkia kolmea peliä kerran tai kaksi ennen kuin sitten sanoi:

"Nyt on alettava valmistautua illan näytökseen, mutta emmeköhän pelaa toistekin."

"Joo, pelataan vaan, vaikka joka päivä", Olli sanoi iloisena.

Kun Väinö pukeutui esiintymisvaatteisiinsa, Orvokki huomasi:

"Taas kengät väärissä jaloissa. Sinusta olisi tullut erinomainen sirkuspelle."

"No, ei voi olettaa, että ihminen, jolla on kaikki raudat tulessa yhtäaikaa, muistaisi kaikki pienetkin asiat", Väinö vastasi. "No niin, tunnin päästä esitys alkaa."

Tunnin päästä Olli saisi kuuluttaa katsojat tervetulleiksi sirkukseen. Mitään muuta hän ei osannutkaan tehdä! Ei mitään akrobatiatemppuja eikä mitään eläintemppuja, kuten Isabella. Ollia harmitti. Hänestä tuntui, ettei hänestä koskaan tulisi mitään erityistä, kuten kaikista muista sirkuksessa. Silloin hän muisti puhelinkopin ja päätti kiirehtiä sen luo.

Olli astui koppiin ja tälläkin kertaa puhelin soi:

"Minua murehduttaa se, etten osaa mitään erityistä, en mitään temppuja", hän vastasi äänen kysyttyä mikä murehduttaa.

Puhelinkoppi pyöri taas ja violetti valo välähti. Olli astui ulos suoraan esiintymisareenalle.

Hän katsoi itseään hämmästyneenä. Hänellä oli yllään pellen puku ja suuresta peilistä hän näki pellemeikin kasvoillaan. Jostakin hänen käteensä ilmestyi isoja magneettitikkoja ja samassa toinen pelle asettui seinäkettä vasten. Hän heitti tikat pellen ympärille ja viimeisen tikan metalliläpykkään keskelle miehen otsaa, tarkoituksella. Ihmiset hurrasivat.

Olli astui koppiin ja tällä kertaa hän valitsi ykkösen. Kyllä, hän halusi juuri sitä, mitä oli äsken kokenut. Hänestä tulisi pelle ja pellenä hän voisi taitavasti heittää magneettitikkoja eikä hänen tarvitsisi koskea pelottaviin veitsiin.

Kun Olli astui ulos kopista, Isabella seisoi kopin edessä Ollin Otsi-kana kainalossaan:

"Mitä sinä tällä kertaa koit? Kopissa välähti violetti valo. Kukahan kopin on taikonut"

"Luulen, että se on Pertti, sillä kerran kun näin violetin valon välähdyksen, hän tuli ulos kopista", Olli vastasi. "Mutta miksi kannat Otsia? Se on minun kanani."

"Yritin saada sen tekemään temppuja, mutta ei se suostu. En edes ymmärrä sen puhetta, vaikka toisia kanoja ymmärrän hyvin", Isabella sanoi lohduttomana.

"Kokeile taikakaappia. Ehkä se auttaa sinuakin. Vastaat vain puhelimeen, kun se pirisee", Olli kehotti.

Isabella astui puhelinkoppiin Otsin kanssa. Samassa puhelin pirisi:

"Murheesi syvyys on yllättänyt. Mikä on murheesi syy?"

"Miksi en ymmärrä Ollin Otsi-kanaa tai saa sitä tekemään temppuja?" kysyi Isabella.

Koppi alkoi pyöriä ja violetti valo välähti. Kun koppi pysähtyi, Isabella astui ulos.

Otsi-kana tepasteli estraadille. Kun Isabella kotkotti sille, se kotkotti Isabellalle ja tällä kertaa Isabella ymmärsi sitä.

"Saan siis vihdoin opettaa sinulle temppuja? Aloitetaan", Isabella sanoi innoissaan.

Otsi ei kuitenkaan tuntunut oppivan temppuja yhtä helposti kuin muut kanat. Se ei osannut hyppiä yhdellä jalalla pallon päällä. Kun sen piti kävellä pitkin leveää nauhaa, se lehahti kerta toisensa jälkeen lentäen maahan. Isabella yritti opettaa sitä laulamaan kotkottamalla, mutta Otsin laulu kuulosti niin kamalalta, että Isabella peitti korvansa.

Silloin Isabella huomasi Ollin surkean näköisenä areenan nurkassa.

"Miksi näytät noin murheelliselta?"

"Otsi on minun kanani, mutta sinä omit sen itsellesi."

Isabella otti Otsin syliinsä ja säntäsi puhelinkopille. Ei, tätä hän ei todellakaan halunnut todellisuuteen. Hän valitsi numeron kolme. Koppi pyörähti, violetti valo välähti ja ovi aukeni.

Olli odotti kopin ulkopuolella. Isabella työnsi Otsin suoraan Ollin syliin.

"Se on sinun kanasi. Sinä ymmärrät sitä parhaiten. Sinä saat sen erityiskyvyt esiin", Isabella totesi.

"Mikä sen erityiskyky on?" Olli kysyi.

"Varmaan muniminen. Pidät siitä niin hyvää huolta, että se tekee maukkaimmat munat", Isabella arveli. "Minun ei kuulukaan opettaa sille temppuja. Minun on tyytyminen muihin eläimiin."

"Niiden kanssa sinä oletkin tosi taitava. Kopin ansiosta minä tiedän nyt, mitä tahdon esittää. Minusta tulee pelle ja yhdessä esiintymisnumerossa heitän magneettitikkoja toista pelleä päin.

"Hyvä idea. Mietitään yhdessä sinun numeroasi", Isabella sanoi.

Lapset pohtivat yhdessä Ollin esiintymisnumeroa. Muutaman viikon päästä Olli oli valmis esittämään oman numeronsa vanhemmilleen. Jotta hän voisi yllättää nämä, Isabellan isoäiti oli ommellut Ollille pellen puvun.

Katsomossa oli koko sirkusväki ja tietenkin Ollin vanhemmat, kun Olli astui esille pellen puvussaan.

"Nyt esiintyy sirkuspelle Olli", kuulutti Isabella.

Esitettyään ensin liukastumistempun ja tahallaan epäonnistuneen jongleeraustempun Olli otti esille magneettitikat. Isabella asettui avustajaksi seinäkkeelle, johon eräs sirkuksen jäsen oli kiinnittänyt metallilevyn. Taitavasti Olli heitti kaikki tikat metallilevyyn Isabellan ympärille.

Orvokki pomppasi seisaalleen taputtamaan ja Väinökin huusi tyytyväisenä:

"Hyvä poika, olet vihdoin löytänyt oman taitosi."

"Hän on perinyt heittotarkkuutensa minulta, tiesinhän sen. Pelleily tulee sinulta, Väinö, et vain itse sitä koskaan estraadilla yrittänyt", Orvokki sanoi.

"Hienoa, Olli", koko sirkuksen väki huusi, kun Olli kumarsi esityksen päätteeksi.

(Tämä kertomus osallistui Reuna kustantamon kirjoituskilpailuun 2016, tässä julkaistu muokattuna.)